lauantai 31. elokuuta 2013

Kuvia sohvalta käsin













Mitä teet, kun makaat sohvalla kuumeessa toista päivää ja kaikki muut ajanvietteet on jo testattu? No, asennat puhelimeen Vintage-kameran ja nappailet sillä kuvia makuuasennossa... Tosin muutamaa kuvaa varten jouduin jopa nousemaan istumaan. 

Samalla testaan bloggaamista puhelimella. Suurin ongelma tuntuu olevan ennakoiva tekstinsyöttö, täytyy katsoa tarkkaan mitä on tullut kirjoitettua.

Arttu on onneksi ollut seuranani sohvalla. Harmittaa tämä viikonloppuna sairastaminen, varsinkin kun ulkona paistaa aurinko.

Laura

maanantai 26. elokuuta 2013

Ihana Etsy
















Eksyinpä yhtenä kauniina päivänä Etsyyn ja jäin ihan totaalisesti koukkuun. 

Kolme pakettia tilasin siltä istumalta,
ylimmäisen kuvan vanhat pesulanauhat tulivat muutamassa päivässä Ranskasta, 
toiset hieman hitaammin Australiasta asti. Aivan ihania, raskiiko näitä edes mihinkään käyttää...

Viimeisen kuvan nauhat ja napit tulivat Kiinasta asti, mutta ei niissäkään mennyt kuin viikon verran. Muutakin olin tuolta Kiinasta tilaamassa, mutta olivat tietenkin sopivasti loppu. 

No, jotain sain kuitenkin...




Kaikki oli myös kauniisti pakattu, yhdessä paketissa oli lisäksi yllärinä kuvan postimerkit. 

Kannattaa käydä kurkkaamassa :)

Laura