torstai 20. joulukuuta 2012

Puolateline ja vaakoja



Tein jokin aikaa sitten ostoksia blogikirppikseltä. Rintelän Ruusa myi kauan etsimääni rukinpuolatelinettä ja sainkin sen itselleni. Postissa telineen koko yllätti, 75cmx60cm, ja kun postivirkailija toi pakettiani, huutelin jo matkan päästä, että ei tuo voi millään olla se, se on liian iso :) No olihan se oikea, enkä enää ihmetellyt, että myyjä halusi myydä sen tilan puutteen vuoksi :) Jouduinkin aikalailla uudelleen järjestelemään työhuonettani, että sain sen mahtumaan johonkin, nyt se valloittaa lähes koko kaapin päällystän. Nuo etualalla olevat kenkälestit ovat myös syksyn kirppislöytöjä.




Mukana oli myös kahden ylimmäisen rivin puolat ja alimpiin virittelin neulepuikkojen avulla lisää puolia. Kauneimmat käsinvirkatut pitsit pääsivät koristeeksi puolille.




Muhun on iskenyt myös jonkinmoinen vaakahulluus. Tämän sain "lainaan" isäni kokoelmista, se on mummuni vanha talousvaaka, aivan ihana ja toimiikin jopa, tuo lasipurkki kynttilöineen painaa muuten vähän toista kiloa :)




Tämä tuoreempi talousvaaka on kirppislöytö,
jonka hurjasta 3 euron hinnasta sai vielä puolet alennusta :)
Tällainen oli meidän äidillä ja se on toki edelleenkin käytössä.




Keittiöön jouluista tunnelmaa luo mm. nämä pienet sinkkitalot, jotka roikkuvat pöydän päällä.
Muutama yö vielä jouluun :)

Laura



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti