keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Piparimuotit










Kirppikseltä löysin tällä kertaa pussillisen piparimuotteja, joiden seassa oli myös muutama leivosvuoka, ja niistä muutama oli tuollaisia tosi pieniä ja sieviä. Olen jotenkin hurahtanut noihin muotteihin ja sitä parempi mitä vanhempia :) Mutta harvoin niihin enää törmää, tämä oli huippulöytö...

Samasta paikasta tarttui mukaan myös sievä vaaleanpunainen pahvisalkku valkoisin pilkuin ja pieniä matkamuistonukkeja... ei mitään aavistustakaan mitä nukeilla teen, mutta jotenkin oli vaan pakko ne saada.

Ja kauniita muottejahan ei kannata piilottaa, ne pääsivät keittiön pöydälle vanhaan soikeaan Arabian vatiin koristeeksi... kunnes keksin niille jotain muuta käyttöä askartelun parissa :)

Laura




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pajalta













Muutama aiemmin lupaamani kuva tuolta meidän pihamökiltä, joka on muuttunut jo loppukesästä kynttiläpajaksi ja tunnetaan nykyään vallan nimellä "Lauran paja". Kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy, on kuvat napattu hyvissä ajoin ennen ensilumia :)

Kas kun en tuota ennen keksinyt, mainio paikka ollut aivan käyttämättömänä ( varastona ) meidän muutettua sieltä uuteen taloon 2008. Mieheni asui siinä ensin yksin ennen meidän tuloa kuvioihin ja yhdessäkin asuimme siinä vuoden verran rakentaessamme isompaa taloa samalle tontille.

Siellä on mukava touhuta kaikenlaista, kun vaan muistaa käydä ajoissa lämmittämässä takan, muuten tulee kylmä, on nääs vaan ihan pieni peruslämpö pattereista...

Kynttilöiden ja sytytysruusujen teko sujuu siellä kätevästi, ei tarvitse niin paljon varoa lieden sotkemista...

Ja varastona se toimii edelleen tottakai, kannan sinne kaikki joulumyyjäisiä varten valmistuneet tuotteet, siksipä nuo kuvat on aika tarkkaan rajattuja, IKEA-kassit kun eivät ole kovin kauniita silmälle, mutta ne ovat ihan parhaita myyjäistavaroiden säilytykseen ja kuljettamiseen :)

Lumisin terkuin,

Laura


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Sisustuskutsut








Meillä oli tänään Zelected by houze-sisustuskutsut. Kuvat ovat aikas surkeita, 
yritin näet kuvata ilman salamaa... 
mutta kyllä nämä vähän suuntaa antavat :)

Talo täynnä ihanaa sisustustavaraa ja paljon naisia, 
( miehet pakenivat hyvissä ajoin paikalta )
kiva tapa viettää suunnuntai-iltapäivää. 

Kiitos vielä Minna kivoista kutsuista!

Nyt vaan odotellaan tilauksia saapuvaksi...




Arttu puolestaan tutki tarkkaan kaikki tavarakassit ja sekosi ihan täysin kuplamuovista...

Terkuin,

Laura




sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tilauksesta





Yleensä askartelen ihan oman mielen mukaan, mutta tällä kertaa askartelin tilauksesta :)

Tähän tauluun sain kaikki tarvikkeet äidiltäni, kehyksiä myöten. Paita on ollut minulla vauvana ja noilla kumisilla puruleluilla olen kutisevia ikeniäni kalvanut...

Todella pitkään etsin tähän inspiraatiota ja siirtelin tavaroita pöydältä toiselle. En halunnut rikkoa paitaa ja päädyinkin lopulta taittelemaan sen kokonaisena kehyksen sisään, pienet reiät jouduin tekemään neulalla rautalankaa varten, mutta muuten paita on ehjä.





 Purulelut alkoivat hapertua käsiin, taisi olla viimeiset hetket taltioida ne lasin taakse.

'

Lusikkataulun tein myös tilauksesta. Tässä tapauksessa sain vain lusikan, joka piti kauniisti saada kehyksiin. Lusikan taustalla vanhaa lakanapitsiä ja pellavakangasta sydännauhoin.

Sateisin sunnuntainterveisin

Laura